Kehitys kehittyy..

..ja blogini muuttaa uuteen kotiin. Blogitekstit ovat vastedes luettavissa fgr:ssä

frisbeegolfradat.fi:n alta löytyy nykyään myös Jessen blogi.

Tulossa vielä tällä viikolla uuteen osoitteeseen;

*Katsaus usdgc:n historiaan henkilökohtaisella tasolla

*Alustava gameplan ja sääntöpohdiskelua.

Kisakuume nousee

Koko frisbeegolfmaailman ykköstapahtuma lähestyy. Muutama päivä lähtöön, sunnuntaiaamuna klo 6.55 ilmahansan nokka kääntyy kohti Muncheniä ja sieltä Charlotteen. Myöhään ollaan liikkeellä, mutta hoidetaan viimeistelyharjoitukset täällä Suomessa, niin tuskinpa siitä mitään ongelmaa saadaan aikaan. Kisaamaan Suomesta lähtee meikäläisen lisäksi Janne Kotka (ATD Presidents Cup), Jussi Meresmaa (Viime vuoden usdgc -sijoitus 9.), Toni Asikainen (SM-pronssimitalisti), Jesse Heinonen (Suomenmestari 09&10) ja kauden komeetta Seppo Paju (jun-16 maailmanmestari, jun euroopanmestari). Kovia jätkiä.

Viime viikon torstaina heitin lausteella hyvän draivisetin ja puttailinkin jonkin verran. Päätin kerrankin aloittaa treenin puttaamisella ja tunnin verran vietin aikaa puttikoreilla. Mitään mullistavaa ei rakentunut, rutiinia nyt pitää vaan saada. millään muulla ei ole väli, kunhan kaikki alle 8-metriset uppoaa. Se on ihan yksi lysti heitänkö 20:stä alarautaan vai täyttä ohi, kunhan alle 8:sta metristä uppoaa. (Ainakaan tällaisella kahden viikon valmistautumisajalla tuskin säästää hirveästi heittoja panostamalla pitkiin putteihin).

Draivisetti oli hyvä. Rollerikulma kuntoon, perusliikerataan totuttelua ja kiekkojen käyttäytymiseen syventymistä. Rolleria tarviin yhdellä tai kahdella väylällä. Ehkä kakkosella ja joka tapauksessa 11:llä. (ks. caddie book tästä). USDGC:n rata on siitä erikoinen henkilökohtaisella tasolla, että siellä on väyliä, joista par -tulokseen olen täysin tyytyväinen. Luonnollisesti birdiet on tehtävissä, mutta mokeltamisen vaara on niin suuri, että otan mieluummin sen helpon par:in. Tarkempi gameplan rakentuu luonnollisesti paikan päällä, mutta ajatuksia laitan vielä ennen lähtöä.

Eilinen kirpeä syyspäivä ajoi meikäläisen urheilupuistoon lyhyelle n. tunnin puttisetille. Liekö syy torstaissa, vai viikonlopun Sappeen kierroksessa, mutta kivaa puttaaminen oli. 7-8 -metriset on helppoa kauraa (tosin niiden pitäisi olla vielä helpompaa, jos ne haluaa kaikki upottaa nelipäiväisessä kisassa), lyhyemmät niin helppoja, että naurattaa..

Fiilis on hyvä, taival kohti Ameriikkaa ja shortsikelejä lähestyy.

Voittamaan mentiin..

..ja voitto haettiin! Kukkulan kuninkuus tuli uusittua. Kisan taso nousee vuosi vuodelta, ja helpolla ei irronnut tänä vuonna.

Lopulta kahden heiton turvin pokkasin pystin, mutta jännitystä riitti viimeiselle väylälle saakka. Lauantain jälkeen viiden heiton takaa-ajoasema ei ollut mitenkään herkullinen tilanne (huolimatta siitä, että lauantaina kilpailua johtanutta pelaajaa ei ole vielä koskaan kruunattu kuninkaaksi), varsinkaan kun ristiselkä-ripatti oli vahvoilla näytöillään kakkosena heiton edellä.

Sunnuntain 25-väyläiselle maratonkierrokselle lähdettiin hyvissä tunnelmissa. Seppo liittyi em. pelaajien kanssa ykköspooliin, valmiina keräämään päänahkoja. Kolmen väylän jälkeen Kimmo jäi heiton jo selän taakse ja Kalle oli enää kahden heiton päässä, eli alku oli meikäläiselle hyvinkin vahva. 7. väylällä tasoitusta tarjoiltiin jo 6-metrisellä putilla, mutta eipä osunut ja Kalle pysyi vielä heitolla kärjessä.

Metsäosuuden kuudella väylällä kiipesin turvallisen tuntuiseen kolmen heiton johtoon ja olin jo neljä alle par:in. Seuraavalla väylällä Kalle sai vuorostaan yhden kiinni ja pari väylää tuupittiin tasoihin, joten ero oli kaksi heittoa 17 väylän jälkeen. Maailman mullistavimman idean “hei tästähän voi heittää kaikkien puiden yli” avulla pelasin sitten tuplabogin 18. väylältä. Kalle tuli tasoihin par -tuloksella.

Saariväylä on aina jännittävä, mutta tällä kertaa kaikki osuttiin. Jäin kauimmas, eikä 7-metrinen putti yläpantaan lohduttanut. Kalle meni johtoon heitolla. Seuraava väylä käänsi kelkan, kun otin kakkosen ja menin suoraan johtoon kahdella heitolla. Pääsin vielä neljänkin heiton johtoon, josta Kalle otti yhden vielä kiinni ennen kierroksen päätöstä ja alkavaa finaalia. Samaan aikaan Seppo pelasi hyvin, ja pääsi Kimmon kanssa tasoihin. Finaaliin lähdettiin siis kutkuttavista asetelmista.

Ensimmäiset kaksi väylää pelattiin Kallen kanssa tasoihin, jonka jälkeen Kalle sai heiton kiinni. Seuraavalla väylällä pääsin uudestaan kolmen heiton karulle, mutta finaalin viidennellä väylällä Kalle avasi milliin ja oli kaksi heittoa perässä. Viimeiselläkin väylällä Kalle avasi metriin ja mun oli pelattava korkeintaan kolmonen. Pienellä tärinällä avaus pöpelikköön, juuri ja juuri sisälle. Siitä lähestyminen viiteen metriin hyvin jännittävälle puttipaikalle, mutta upposi kuitenkin!

Seppo ja Kimmo ajautuivat sudden death -ratkaisuun ja neljännellä väylällä Seppo vei kolmannen sijan. Lienee kuitenkin hyväksyttävää hävitä sd sd:ssä maailmanmestaruuden voittaneelle.. Hienot kisat kummallekin, vaikka pienen pettymyksen varmaan molemmat joutuivat nielemään.

Huippukisat! Anssi ja Juha hoitivat homman taas kestävyytensä (sekä fyysisen, että henkisen) äärirajoilla, ja tuloksena paremmat kisat kuin koskaan aiemmin.. Kiitos!

Tämän kisan pohjalta lähdetäänkin sitten Ameriikkaan. Hyvä, kohtalaisen ehjä kisa tuo itseluottamusta. Putti ei kyllä osunut, mutta sitä ei niin paljon lähiaikoina ole treenattukaan, kuin draivia. Draivi toimi hyvin. Tällä viikolla taas treenaillaan, kun ehditään..

KK day 1

Eka kisapäivä (kahdesta) on takana. Vettä satoi, aurinko paistoi ja välillä jopa tuulikin. Sateenkaarikin pilkotti jossain välissä. Ensimmäisellä kierroksella osa meni huuruisissa tunnelmissa, osa huuruissa, pelaaminen oli kivaa. Itse heitin kolme alle radan par:in (65), joka on melko hyvin. Sillä pääsi kakkoseksi, Paimion erikoismies Kalle oli luonnollisesti tuoreimpana Suomenmestarina kärjessä..

Kierrokseen mahtui kaikenlaista, DD2:sta ja putteria. Monta bogia, mutta onneksi enemmä birdieitä. Ratanahan kk:ssa on Lausteen radasta vähän modifioitu versio, kaikkia pikku erikoisuuksia on lisätty. Huomenna pelataan 25 väylää, eli vähän enemmän uutuuksia.. Ratakartat löytyvät tuolta.

Kakkoskierrokselle sitten turvallisesti ykköspoolissa neljän heiton erolla, ja vain heitto kärkeen. Jaetulla kakkossijalla Ristiselkä-Ripatti. Kimmon ja Kallen kanssa aloitettiin vahvasti par:illa ja birdiellä, mutta kolmannella väylällä äijät jättivät mut vähintään epäreilusti taakseen ottamalla kakkosen ja kolmosen, kun otin itse vitosen. No niin onkin epäreilua! Siinä sitten mokelsin täyttä ja olin aika paljonkin perässä, kunnes sain pelin kohtuullisiin uomiin ja viimeisillä väylillä onnistuin kirimään hyvinkin. Pahimmillaan olin 5 yli radan par:in ja pelasin silti par:in (68). Kalle heitti perusvarman 64:n, ja Kimmolle 67.

Huomiselle kärkeen siis viisi heittoa, kakkossijaan heitto. Tulokset launtain jälkeen täällä. Neljänteen sijaan 8 heittoa, mutta turvallisen tuntuinen välimatka voi olla yllättävänkin pieni, kun maailmanmestarieuroopanmestarijatiesmikämestari hengittää siellä niskaan. Saas nähdä minkälainen syysmyrsky huomenna lausteella pauhaa..

Minkävärisiä kiekkoja nyt kuuluu käyttää?

Syksy tulee. Syksy on nykyään aktiivipelaajan suosikkiaikaa (tulipa yleistettyä, sanotaan nyt kuitenkin, että mun suosikkiaikaa), ilma on miellyttävän viileä, treenaaminen on pakko lopettaa inhimillisiin aikoihin, kun tulee pimeä, olosuhteet ovat hyvin vaihtelevat, mutta ennen kaikkea; radoilla on vähemmän väkeä. Näin se vaan on, jos oikeasti haluaa treenata tätä lajia, niin aktiivikäytössä olevalla radalla ei kesällä voi sitä tehdä.

“No jos hetken puttailisin tällä korilla..” Jostain kaukaa kuuluu vislaus ja joku heiluttaa kiekkoa. “Heitä vaan!”, ja täytyy siirtyä seuraavalle väylälle. Mutta. Tämähän on luonnollisesti vain positiivinen ongelma, treenaamiset hoidetaan driving fieldillä/puttikoreilla, radalla kierretään kierroksia. Silti syksyllä kun voi treenata radalla, pystyy harjoittelemaan monipuolisemmin, ja siksi on kiva heittää.

Lauantaina vedettiin Sepon ja Viljamin kanssa supertreenit lausteella. 45 min puttailua, neljä tuntia erilaisia draiveja. Loppuvaiheessa alkoi tuntuakin jo muutaman tunnin heittäneeltä. Koko kroppahan veti luonnollisesti jumiin seuraavana päivänä, mutta sehän tarkoittaa vaan lihasmuistin armotonta työskentelyä. Su-iltana pienen lenkin lisäksi lyhyet puttisetit toivat toivotun palautumisen koko vartaloon, ja alkuviikko on tuntunut taas ihan normaalilta.

Lauantain treeniohjelma oli seuraava;

*puttailua ja pööpöilyä 15 min -> puttirumbaa 40 min

*Lämmittelyt ja lämppädraivit noin 30 min

*hysse&annukka draiveriheitot (eli noin 110-120 -metriset) (1h)

*hysse&suora draiveriheitot (paitsi Seppo heitti tiätty midarilla paremmin) (sama pituus) (1h)

*putterilla eripituiset suorat heitot (60-90 m) (kaaria ei ehtinyt harjoitella) (1h)

*välissä kokeiltiin myös pituusheittoa ja forea ja muuta hölmöilyä, jotta aivot saivat lepoaikaa.  Viimeinen tunti meni luonnollisesti kassin tyhjentämiseen ja erilaisten heittojen kokeiluun. “Kokeile heittää upsi jalkojen välistä!”

Itselleni tuli vähän sellainen yliyrittämisen fiilis tosta treenistä, aina yritin heittää täyttä ja pitkällä vauhdilla. Lopuksi kun kokeilin parin askeleen vauhdilla 90%:sta heittoa, se tuntui yllättävän tarkalta. Kun treenaa vaikeita juttuja, helpot tuntuu helpommilta..

Ja nyt seuraa vastaus jännittävään otsikon kysymykseen;

Talvellahan ei saa heittää valkoisilla kiekoilla, kun ne hukkuvat hankeen. Kesällähän ei saa heittää vihreillä, kun ne hukkuvat nurmikkoon. Syksyllähän ei saa heittää keltaisilla, punaisilla, oransseilla eikä muillakaan vastaavilla väreillä, koska ne hukkuvat ruskaan. Mitä jää jäljelle? Musta. Musta hukkuu puskaan. Sininen? Sininen hukkuu järveen. Harmaa? Hukkuu asvaltille. Totuus siis on, että jokaiseen tilanteeseen pitää olla erivärinen kiekko. (Tai sitten vaan kassillinen niitä valkoisia ja keltaisia, ja etsitään kiekkoja syksyllä ja talvella.)

Kisakalenteri kuihtuu

VR:stä on purnattu viime aikoina kovasti myöhästymisten yms vuoksi. Se saa meikäläiseltä ainakin kaiken soheltamisen anteeksi, koska Pendolinossa on nykyään ilmainen Wlan!

Kisakalenteri tyhjenee ja hiljenee hitaasti, mutta varmasti. SM-kisat, EM-kisat, Japan Open, Scandinavian Open ja muutamat Eurotourit on jäänyt taakse tällä kaudella, mutta silti kauden kohokohtia on vielä jäljellä:

*Kukkulan kuningas; tuo perinteikäs turkulaisen frisbeegolfin huippukilpailu. Kilpailullisesti ei luonnollisesti ole muihin suuriin kisoihin verrannollinen, mutta kyllä se seuran mestaruus on kiinnostava titteli. Varsinkin kun Turusta nousee uusia lupauksia kuin liukuhihnalta, kisat eivät tule olemaan mitenkään helpot. Tunnelma on sitäpaitsi omaa luokkaansa. Noin 100 turkulaista tai ainakin lähes heittää frisbeetä ja ihmettelee; “Onk hese täsä vai tosa? Heittäsisisiksää jo?” Ei kielimuuria, kun lähes kaikki puhuvat samaa kieltä, säännöistäkin on paljon helpompi keskustella. Lisäksi KK pelataan tänä vuonna Lausteella, eli monen mielestä yhdellä Suomen parhaista radoista, mitä sitä muuta voi enää toivoa. Kukkulan kuninkaassa tullaan tänä vuonna näkemään mm. Suomenmestareita, Euroopanmestari sekä Maailmanmestari, joten taso on kunnossa. Löylyä voi heittää täällä

*Koko frisbeegolfmaailman ykköstapahtuma USDGC pelataan tutulla Winthropin radalla lokakuun alussa. Kilpailu, josta kaikki suomalaiset ob-hirviöt ovat saaneet alkunsa. Maailman parhaat pelaajat, maailman siisteimpiä väyliä, maailman eniten outtia. Koko radalla on korkeintaan 3 väylää, joilla en ole koskaan heittänyt outtiin, mutta todennäköisesti niilläkin, en nyt vain muista. USDGC:n aattona lisäksi heitetään Presidents Cup, kenties suurimman määrän yleisöä keräävä tapahtuma, koska moni pelaajakin pääsee katsomaan. Siinä on frisbeeviikkoa kerrakseen.

*Amerikankiertue jatkuu ja viikon kuluttua usdgc:stä heitetään ennätyksiä. Big D in the Desert ties kuinka mones, eli pituusheiton MM-kisat. Hallitseva mestari on Suomen Jussi Meresmaa! Jussi lähtee puolustamaan mestaruuttaan, meikäläinen ylittämään (omat) ennätykset. Lisäksi osanottajalistaa kun katselee, niin sieltä löytyy mm. Christian Voigt ja Ken Jarvis.. Todennäköisesti myös muita entisiä ME:n haltijoita, joo joo ne on kaikki ihan paperia

Sen pidemmälle kisoja en ole vielä suunnitellut. Draivit ovat tärkeässä roolissa KK:ssa, USDGC:ssä ja BIG D:ssä. Pituusheitto on luonnollisesti eri laji, kuin golfdraivi, mutta osittain samoja lihaksia tarvitaan. Treeniohjelma pitääkin sisällään lenkkeilyä eli peruskunnon kohotusta, pituusheittoa ja golfdraiveja. Puttia sitten jollei jaksa muuta.

Su-iltana pääsin ensi kertaa pitkään aikaan fiilistelemään pituusheittoa. Lenkki suuntautui Kupittaanpuistoon ja futiskentille. Tosin matkalla piti auttaa lievästi päihtynyttä tyttöä poliisiautoon, johon vierähti puolisen tuntia. Lisäksi pari puhelua opettivat sen, että puhelin kannattaa ainakin laittaa hiljaiselle, jollei jättää kokonaan pois..

Kaikesta huolimatta pääsin heittämään 30-40 pituusheittoa, tuloksista on vaikea sanoa mitään, kun tasaista tilaa ei ole oikein missään, mutta arvioni mukaan onnistuneet heitot pyöri siellä 140-150 metrin tietämillä. Toisin sanoen ei noilla vielä kuuhun mennä, mutta ilman tuulta pahimmillaan säkkipimeässä ihan hyvä alku. Treeni pitäisi saada kuitenkin sille tasolle, että tyynellä voi heittää 160+. Lisähaasteita toi kiekkovalikoima. Mukana oli TD:stä Bossiin ja DD2:seen. On itsestäänselvää, etten heitä TD:llä tai PD:llä pituutta, mutta nyt alkuun kun hion vain liikerataa, niin kiekoilla ei ole suurta väliä.

Parhaalta tuntui Pro Wraith, joka on kasvanut jo osaksi kämmenpohjaa. Testitulosten varjossa täytyy vielä vertailla Bossiin ja muihin nopeisiin pannuihin, että annanko hitaudella liikaa tasoitusta, vai häviääkö bossilla esim. feidissä. ME on kuitenkin heitetty Valkyriellä.. DD2 on lisäksi erittäin mielenkiintoinen pannu tähän kilpailuun, jotta valinta olisi helppo.

Nyt työmatkalla Helsinkiin heittäminen jäänee vähälle, mutta perjantaina kiekot taas kouraan (toki lenkkarit ja pannut on repussa, jos vaikka olisi aikaa). Perjantaina edessä frisbeegolfia ja pituusheittoa..

Draivihommia

Kuten jossain vaiheessa tuli todettua, selvästi suurimmat haasteet on meikäläisellä tällä hetkellä draivipelissä. Edessä on usdgc, joka on maailman kisoista kenties se, jossa lähipeli on vähiten eniten ratkaisevassa roolissa. Toisin sanoen draivipelillä on suurempi merkitys kuin muualla, koska kiekot pitäisi saada sinne narujen väliin tarkasti.

Uudet kiekkosetit on hankittu harjoittelua varten. DD, PD, TD, siinäpä ne. Lisäksi pidetään se wraith vielä mukana, mutta niitä ei tarvinnut hankkia lisää. DD:n ja wraithin erot, niinpä? Lajia pelataan pannuilla, mutta heitto lähtee kädestä, jolla päätetään mihin se kiekko päätyy. Silti wraithissa ja DD:ssä on hiuksenhieno ero. DD feidaa sen verran jyrkemmin, että palauttaa huomattavasti varmemmin, toisaalta wraith lentää mun kädestä pidemmälle.

Ameriikan naruviidakossa ei paljon distancea heitetä, joten tärkeämpää on tietää mihin se kiekko joutuu, siksi DD pitää ottaa kassiin, ainakin väylää nro 12 varten. PD on PD, sillä on hyvä heittää aina. TD:n otan mukaan rollereita ja kasin avausta varten. Gameplänin voin tehdä jo Suomesta käsin, kun rata on tuttu, joten voin myös harjoitella tiettyjä heittoja..

Iltasella pidän koulutusta Turussa ja ajattelin josko itsekin pystyisi siinä draivirutiinia treenaamaan uusilla pannuilla. Nelisen viikkoa Ameriikkaan!

C’est bien

Se on hyvä (tohon se ranskan kielen taito yltää). Semifinaalit alkoi klo 8 aamulla, pakkaus edellisenä iltana, aikainen aamiainen, englanninkielentaidoton respan setä johtivat lyhyehköihin 6 tunnin yöuniin. Lisäksi edellisen illan vapaan maailman ilmakiekkomestaruuskilpailut autokunnan kesken uuvuttivat vielä aamulla. Roundrobinissa jännitystä riitti loppuun saakka, kun kaikilla oli kaksi voittoa, paitsi Ernolla, joka haastoi viimeisessä pelissä Partsin. Peli päättyi niukasti Juholle 9-8, ja hän korjasi koko potin kolmella voitollaan. Hiki virtasi ja huudot raikuivat Parc de la Porten keilahalliravintolakompleksissa, kun meikäläiset ratkoivat ilmakiekkomestaruuksia. Jännitti enemmän kuin kertaakaan frisbeegolfradalla tähän mennessä..

Kolmospoolista liikenteeseen, tehtävänä pelata hyvin, ohittaa pari edelläolevaa (jotka eivät olleet samassa poolissa) ja pitää muut selän takana. Tarkistelin lähtöjärjestystä; Minä, Parviainen, Petersen, Johnsen. Eikumutku?! Sikasenhan piti olla tässä. Kilpailunjärjestäjien toimesta minulle järjestyi ylimääräinen lämmittely kakkosen tiille vaihtamaan lappuja.. Ja sitten päästiin pelaamaan.

Pelaaminen oli kivaa, birdieitä tuli ja bogeja ei. Väylällä nro 10 (230 m, par 5), otin eaglen 2,5 metrin putilla (sen tosin pitäisi olla par 4), se oli helmeä. Kunnes seuraavalla väylällä heitin täyttä metsään ja pelastin kolmosen. Puolessa välissä semejä nolla nelosta ja kolme kakkosta -> 6 alle radan par:in.
Väylällä nro 12 (10:s väylä meille) puttasin neljästä metristä liian ylös ja varma birdie muuttui par:iksi. Sen jälkeen pari kakkosta ja olin 8 alle. 15:llä kakkosheiton heitin puun kautta lampeen ja sain birdie-paikalta bogin (tarina ei kerro niitä muutamaa hyvää pomppua, jotka tapahtui alkukierroksesta). Neljä viimeistä väylää pelasin birdie, bogi, birdie, bogi. Mahdollisuuksia oli vaikka mihin, mutta 53:een riitti rahkeet. 53 oli päivän best round, ja sillä jäi Johnsen taakse, ja pääsin Wahlmanin kanssa tasoihin. Jaettu 7:s on lopullinen sijoitus. Kaulaa eteenpäin jäi 6 heittoa, joten ei tarvi paljon jossitella. Eteen jäi käytännössä vain pelaajia, jotka on aika kovia jätkiä, joten olen ihan tyytyväinen.

Mutta. Aina pitää jostain tilittää. Kolme hyvää kierrosta -  ihan kärjen vauhdissa – yksi keskikehno ja yksi kehno. Mikä siinä on, ettei kokonaista kisaa voi pelata hyvin? En tiedä, täytynee pohtia. Rutiinin kerääminen on yksi ratkaisu, mutta jos kerran kolme kierrosta pystyy heittämään, niin kyllä siinä rutiiniakin on. Eikä selity ylimääräisellä jännityksellä, kun kyseessä on toinen ja kolmas kierros. Vai jännitänkö silloin enemmän, kun ekalla kierroksella on tullut pelattua hyvin ja sitten pitäisi osoittaa olevansa yhtä hyvä? Ehkä.

Pelillisesti jäi ihan ok maku, järjestelyllisesti ei tosiaan kovin hyvä. Kiva reissu. Taskuun jäi 7:nnen sijan lisäksi todennäköinen paikka Presidents Cup -joukkueeseen. Presidents Cup pelataan päivää ennen USDGC:tä, joten sellaisenkin pääsen kokemaan. Nyt on sellainen kutina, että täytyy vähän harjoitella. Katsotaan nyt, miten sitä itseään niskasta saa kiinni, mutta yritys on kova.

Suomalaisten osalta kisat meni vähintään kohtuullisesti; Junnuissa Euroopan mestaruus (Hyvä Seppo!), Mastereissa hopeaa (Kari Vesala), Grandmastereissa hopeaa (Marko Timonen) ja junnuissa Pronssia (Kalle Rinne). Hyvä Suomi!

Seurueestamme yksi on poissa, toistaiseksi. Juhani lähti Kiinaan (ainakin) vuodeksi (tämä ei ole mikään läppä), terveisiä sinne ja mukavia hetkiä tikkujen kanssa ruokailun parissa.

Taistelu piikkilaaksossa

Superpyltsit edessä Pringlesin radalla ja 13:nnelta sijalta pitäisi ponnistaa. Aamulla oli varmaan pakkasta ja nurmikko kohtalaisen kosteaa. Rata oli eilispäivän aikana kokenut pienen muutoksen, metrin halkaisijaltaan (tässä en edes liioittele) oleva puu oli kaatunut yhden korin päälle, ei onneksi ihmisvahinkoja, vaikka lähellä oli. Sen seurauksena väylä lyheni n. 5 metriä.
En asettanut niinkään tuloksellisia tavoitteita, vaan lähdin suorittamaan heitto kerrallaan ja heittämään hyviä heittoja. Ennen kaikkea draiveihin oli tarkoitus keskittyä. Pääsin aloittamaan nelospoolissa, nelosväylältä, jossa on se kaikkein pahin piikistö. Huolellinen avaus luonnollisesti lipsahti pyltsiin, muttei mennyt kovin syvälle, eikä edes piikkeihin. Bogi siitä silti tuli. Ei lähtenyt ihan toivotulla tavalla. Parilla seuraavalla väylällä peruskolmosia, draivi ontui.

Väylältä nro 7 otin 6-metrisellä putilla kakkosen, kasilta 7-metrisellä ja ysiltä nelimetrisellä. Draivit osui ja putit upposi, touhuhan on yhtä juhlaa. 10. väylällä heitin hyvän avauksen, jatko heitto jännityksessä airbouncella outtiin ja pelastin vielä par:in. Rypelsin sen jälkeen bogin ja puttasin puskasta neljästä metristä väärälle puolelle ketjuja, joka oli kuitenkin birdie-putti.
Vaihtelevin mielin, välillä onnistuu välillä ei. Noiden jälkeen otin taas pari kakkosta ja oli ihan kivaa. Pari par:ia, birdie, pari par:ia, birdie ja par. Siinäpä se kierros oli. Viimeiset viisi väylää draivi tuntui kivalta, ja siltä, että siihen voi luottaa. Tulokseksi onnistuin rypistämään 55, 5 alle radan par:in, joka ilmeisesti on kolme heittoa parasta tulosta jäljessä, mutta silti varsin kelpo tulos. Ranskalainen tulospalvelu on nopeaa, joten sijoitus lienee 8., mikäli omat yhteenlaskut pitää paikkansa.

Huomenna pelataan semit Pringlesissä, eli 18 väylää. Hyvä vire kun jatkuu, niin en tiedä yhtään mihin voi yltää, koska tuloksista ei ole hajua.. Pelaan silti huomenna taas hyvin. Ampiaisen pisto vähän turvottaa jalkaa, mutta ei se varmaan mitään vakavaa ole.

Parviaisen Juho heitti tänään 53!! Joka päivälle löytyy näitä supersuorittajia suomalaisista, mutta kukaan ei ole kovin hyvin kokonaisuudessaan onnistunut näissä kisoissa. Mitalitoivo Ari Penttalakin nyrjäytti tänään vähän. Seppo heitti aamulla 59 (paras junnutulos), pelit heillä jatkuu vielä pringlesissä tänään. Johtaa reilulla 20 heitolla.

Ja koska tulospalvelu toimii vähän niukasti, niin tässä tämän (neljännen) kierroksen tuloksia (ulkomuistista ja huhujen perusteella);
Markus Källström 53
Simon & Jesper 55
KJ 57
Wahlman 58
Stenfelt 54
Högberg 52
Sikanen 61
Mökkeli 61
Penttala 64
Lilli 61
Anders Källström 58
Öberg 56
Petersen 55
Väyrynen 58

Kolmen kierroksen jälkeen tulokset löytyvät täältä, yhteenlaskulla voi sitten laskea sijoituksia. Pakka meni joka tapauksessa sekaisin tossa sijoilla 5-15. Jollei kukaan takana ole heittänyt superia, niin mun pitäisi siis olla 8. (Edit: norjalainen junnu heitti näköjään 53, joten olen 9.)
Iltapäivän ohjelmassa nyt lepäilyä, huomenna ihmetellään taas muovista maailmaa.

Mikä on kun ei taidot riitä?

Olis helmeä pelata EM-kisoissa, jos tietäisi missä kulmassa ja mihin suuntaan pitää avaukset heittää. Ensimmäinen avaus käänsi täyttä – ei mitenkään vähän -  outtiin. Siitä pelastin sankariheitolla silti par:in. Seuraava hyvä avaus tulikin sitten jo 9:nnellä väylällä -> birdie. Sitä ennen 5 metrin puttimissillä bogi ja puttirallilla bogi, muuten par:ia. Seuraavalla väylällä onnistuin kahdessa heitossa peräkkäin ja sainkin birdien. Fiuh, taas olin par:issa ja suunta ylöspäin.

Hieman epäonnistunut rolleri johdatteli minut bogin äärelle, mutta sillä tuli kuitenkin honorit. Väylällä 15 heitin täydellisen rollerin, oli pysähtymäisillään keskelle väylää n. 130 metrin päähän tiistä (ylämäkeen), muttei pysähtynyt. Keikahti vähän rinteen suuntaan ja outtiinhan se painui. Bogia taas ja seuraavaltakin bogi. Silti honorit säilyi, joten muutkaan eivät loistaneet.

Jouduimme välissä vähän odottelemaan ja silloin päätin kerätä itseni, pelata hyvä neljä viimeistä väylää. Heittää hyvin – tiedän osaavani – putata sisään ja ottaa böördejä. Uuden kauden ensimmäinen avaus alle kymppiin, josta pyörähti 12:een. Putti väärälle puolelle ketjuja ja kolmonen. Mutta ne oli hyviä suorituksia periaatteessa. Uuden kauden toinen avaus näytti siltä, että se on metrissä. Ei ollut, 10 metriä ja nokkospuskassa. Putti alarautaan. Kun yrittää kerätä itseään ja onnistuu siinä puolittain, se murskaa täysin. Pelailin pari kolmosta vielä loppuun ja tyydyin kolme yli -tulokseen (65).

Tässä lajissa on vaikeinta se, että kun uskot itseesi, homma toimii. Jos epäröit, epäröiminen ruokkii itseään. Kun lähtee hyvillä mielin kierrokselle ja muka hyvällä itseluottamuksella, painaa ensimmäisen avauksen täyttä outtiin, siitä seuraa ongelmia. Ei tietenkään siitä ainoasta heitosta, mutta eilisen huonon kierroksen jälkeen on vähän varuillaan, peloissaan, jännittynyt. Lähteeköhän tämä nyt oikein ja liukastunkohan ja lentääkö lepakko suuhun juuri kun heitän ja tuleeko tuulenpuuska ja mitäköhän söisi tänään? Heittohetkellä vaan ei pitäisi olla kysymyksiä päässä. Pitäisi olla päättäväinen ja suorittaa.

Henkinen caddie book pitää saada nyt kuntoon. Osaan heittää ja tiedän sen. Pelaajat sanovat, että putti on kateissa ja on ongelmissa. Sehän johtuu vain siitä, että on antanut sellaisen ajatuksen nousta päähän, että putti on kateissa. Tässä sitä ollaan; itse syyllistyn nyt samaan. “Draivi on kateissa ja plaaplaa”. Ota se pannu ja heitä sitä, jos et tajuu, älä kysele.

Se siitä, onneksi on blogi, johon voi tilittää ja kaikki saavat itse valita lukevatko vai ei. Huomenna pelaan hyvin.

Päivä oli pääsääntöisesti synkkä muillekin suomalaisille, mutta Seppo on liekeissä! Ihan käsittämätöntä. Olisi kahden kierroksen jälkeen johtanut avointa sarjaa neljällä. On paineet erilaiset ja junnujen kanssa helpompi pelata, pitää paikkansa, mutta neljällä heitolla! Hyvä Seppo.